Sitten menin ulos tupakalle ja tajusin, että mulla on taas pitkästä aikaa hyvä olla.
Tässä oli viikon aikana hieman ongelmia, koska tajusin että saatan tällä omalla masentuneisuuden aiheuttamalla äkäisyydellä,väsyneisyydellä ja muuten luotaan pois työntävällä käytöksellä menettää rakkaani.
Koko se että yritän jaksaa perustuu siihen, että en halua tuottaa toiselle pettymystä.
Syy siihen, että en kokonaan lopeta yrittämistä, syy siihen että mulla on aihetta iloita elämästä..
Kaikki tuo meinasi valua sormieni välistä tuuleen.
Onneksi sitten viime tingassa otin asioita puheeksi, ties mitä olisi tapahtunut jossen olisi juuri sillä hetkellä aukaissut suutani.
Meinasin lähteä Mikkeliin pakoon sitä tilannetta, mutta onneksi jäin.
Jäin näyttämään, että minusta on tähän ja että mä oikeasti olen hänen arvoinen.
Ja ponnistelut palkittiin.
Viikon kestäneen sydäntä puristavan, henkeä vievän prosessin jälkeen.
Voin sanoa että kaikki on hyvin.
Voin myös sanoa, että tuntuu jopa siltä, että paremmin kuin ennen?
Pitää vaan ruveta työstämään nyt ihan tosissani sitä käytöstä kun tuntuu taas seuraavan kerran että masennus pukkaa.
Puhua, olla avoin, antaa toisen lohduttaa ja auttaa.
Ennen kaikkea, mun ei tarvii olla yksin näiden asioiden kanssa,
mun ei tarvii työntää muita kauemmaksi itsestäni.
Tiedän myös, että tää ei oo rankkaa pelkästään mulle.
Opin sen myös tässä viikon aikana.
Mutta haluun sen tähän loppuun sanoa, että kulta sun ei tarvii yrittää antaa enemmän kun sulla on annettavaa, koska mä rakastan sua juuri tuollaisenaan.
Sun ei tarvii kuluttaa itseäs loppuun mun takia.
Mulle riittää pelkästään se, että sä olet siinä mun vieressä ja läsnä, sekä yrität ymmärtää.
Sun ei tarvii ymmärtää, mut jo se että sä yrität riittää enemmän ku tarpeeksi.
Kaikkia asioita ei voi edes ymmärtää vaikka kuinka haluais.
Yritetään olla hyviä toisillemme, mutta ei oman terveyden kustannuksella.
Annetaan itsestämme vaan sen verran mikä pystytään.
Rakastan sinua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti