Kasvanut.

Liikkumatta aloillani tuijotan lasittuneilla silmillä ulos.
Kukaan ei sitä kuitenkaan huomaisi, tai tajuaisi edes kysyä.
Olenhan ollut onnellinen, mutta tällä hetkellä putoan.
Kellokin vaihtaa kulkusuuntaansa ja päivät kelautuvat taaksepäin.
Yksi välähdys menneestä saa minut jähmettymään ja putoamaan.
Se saa minut ajattelemaan.
Mistä olen lähtenyt, mistä se kaikki on lähtöisin, mikä minut on musertanut.
Kokoon minut taittanut, repinyt palasiksi ja polkenut päälle, maan rakoon.
Vaikka olen hiljaa edennyt, rauhassa kasvanut.
Minut on jälleen hoivattu ja teipattu kasaan, silti tunnen sen lämpimän, kostean
kyyneleen tipahtavan silmästäni. Pian huulilla maistan sen suolaisuuden.
Havahdun ja tajuan olevani edelleen se sama herkkä tyttö kuin aina ennenkin.
Mutta olen elossa, aivan eri tavalla kuin ennen.
Mennyt satuttaa minua vieläkin, koskettaa.