Tässä olen nyt viikon ajan ollut poissa osastolta.
Tulihan siellä yli kuukaus vietettyä.
Lääkityksen myötä olo on parantunut ja olen saanut pidettyä jonkinlaista päivärytmiä yllä. Nukun jopa yöllä n.8 tunnin unia, mikä on ihan mieletöntä. Koko ajan vain lähemmäs normaalia elämää, olen niin onnellinen.
Kaikkeen ne yöunetkin vaikuttaa. Jaksan tehdä ja olla eikä ahdistakkaan niin paljon.
Kunhan Sofian kanssa saisi asiat sovittua.
Vielä on pitkä matka edessä ja sanoinkin terapeutille että haluaisin vaan unohtaa koko tämän Sofia episodin enkä haluaisi käydä yhdistämään meitä yhdeksi ihmiseksi. Nyt kun pitkästä aikaa vihdoinkin on hyvä olla.
Mutta tietenkään ei pidä antaa periksi, nythän ollaan vasta saatu selville että mikä minua on nämä kaikki vuodet vaivannut ja se en ollut minä itse, se oli se toinen. Toinen ihminen sisälläni.
Sofian pitäisi kuulemma alkaa näyttäytymään muillekkin kuin minulle ja minun pitäisi antaa tilaa sekä tutustua Sofiaan. En haluaisi ajautua tältä mukavuusalueelta pois mutta ei voi mitään, pakko tehdä töitä että voisin elää kokonaisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti