Rakastan.

Johanna

 Armas ja Napsu

 Johanna ja Armas

 Tuho

 Mosku jätti tassunjäljen sydämmeeni.

 Armas

 Aleksi

 Kaisu ja äiti

Napsu

Asioita joita rakastan ja  jotka pitää mut pinnalla.
Tässä ei ole tietenkään kaikkia, vain murto-osa.
Rakastan teitä ihan hirmuisesti. Enkä ole koskaan valmis luopumaan teistä.

Doctor is my lover.

En nyt todellakaan ymmärrä sitä miestä, että mitä helvettiä se oikeasti jahkailee siinä unitutkimus lähetteen kanssa!
Se ittekki sano mulle että olen kohta syöny kaikki rauhottavat ja uni/nukahtamislääkkeet läpi..
JA SILTI se jaksaa miettiä sitä että josko tätä unettomuutta koitettas vielä lääkkeillä kokeilla.
EI OLE TODELLISTA, OIKEASTI!!??
Oon niin kusessa asioitteni kanssa että ei oikeasti mitään rajaa, ja sitten kun en edes saa kunnolla apua.
EIKUN LISÄÄ LÄÄKKEITÄ!
taas uudet lääkkeet, näillä se lähtee, sanovat
näetkö silmäni palavat
ei se mee vaan niin, ei se mee vaan niin
Onneksi mun terapeutti on maailman ihanin ihminen, se ymmärtää ihan oikeasti näitä asioita ja yrittää sille lääkärillekkin tolkuttaa ja muistuttaa näistä mun asioista.
Mä oon monesti sanonu että mä olen loppu ja että en enää jaksa tätä touhua, mut nyt. NYT alkaa oikeesti loppumaan huumori tän suhteen.
Mitä mä sitten teen kun en enää jaksa?
Mitä mä sitten teen kun en enää oikeasti jaksa?
Koska siihen ei ole enää pitkä matka.
Kohta katkeaa tämän kamelin selkä, muutama nikamaa vailla.
ETTÄ KIITOS IHAN HELVETISTI !!

Tunsin sut ennen.

En jaksa enää noteerata sinua tai sinun tekemisiä.
Minä en vaan jaksa enää välittää sinusta, kuten et sinäkään jaksa välittää minusta.
Sanot toista mutta teot, tai oikeastaan tekemättömyytesi puhuu puolestasi.
Mietin, että miksi kävi näin, mutta ei se auta.
Tähän ollaan päädytty. Olen sinulle kerran aikaisemmin asiasta maininnut, en jaksa enää ruikuttaa perääsi.
Olen tehnyt sitä jo tarpeeksi monien kanssa todetakseni ettei se toimi.
Enkä yksinkertaisesti jaksa ruveta kuuntelemaan sinun selityksiä siitä, että miksi näin on käynyt.
Miksi on niin helvetin hankalaa ja ylitsepääsemätöntä pitää lupauksiaan ja nähdä aina välillä.
Montako kertaa me ollaan nähty kun oon asunu Mikkelissä? JA montako kertaa meidän ois ollu tarkotus nähdä?
Nyt kun olet itse alkanut tuntemaan ulkopuolisuutta ystäviesi seurassa, tuliko sinulle kenties huono omatunto?
Tää on tehty minulle tarpeeks monta kertaa elämäni aikana.
Ja tiedätkö? Joka kerta se on ihan yhtä perseestä! :)
U say that u love me, but i don't know, do i love u anymore.

M i n u a  e i  e n ä ä  p i d e t ä  o v i m a t t o n a .

Vihaan öitä ja sen tuomia varjoja.
Kuulen kuiskauksen ja verho heilahtaa.
Hiljaiset askelet huoneen poikki.
Minähän olen yksin koko asunnossa.
Askeleet kovenee ja kohta joku jo juoksee.
Ääniä, ääniä, niitä kuuluu kaikkialta.
Kyyneleet pyrkivät silmiin ja rutistan peittoa,
silmiä en uskalla edes sulkea.
Oven takana on joku, jalat näkyy mutta mitään ei kuulu.
Sydämeni pyrkii kurkusta ulos.
Pulssi nousee ja lopullinenkin tajunta hämärtyy.
Pyydän..Anelen.. Menkää pois.
Millä minä pääsen tästä helvetillisestä leikistä ulos?
Kylmä hiki pukkaa ja joku jo koskettaa minua.
Pyydän..Anelen..Mene pois sänkyni vierestä.
Epätoivo valtaa minut ja mielen, eikö tästä koskaan tule loppua?
En uskalla liikkua, voin vain tuijottaa ja kuunnella mitä heillä on sanottavaa, sillä paniikiltani en pysty liikkumaan.
Räjähdän itkuun ja pakotan itseni pystyyn ja kiirehdin valonkatkaisimen luo.
Vielä kuusi tuntia aamuun.
Tarkastan huoneen, ei ketään.
Pyydän..Anelen..Menkää pois.

-Sophie

Sinulle, en ikävöi.

Kauas jäi se toivo.
Askelten jälkeen jää vain tie takaisin luoksesi, mutta minä kävelen edelleen eteenpäin.
Minun on parempi ilman sinua.
Et tehnyt minulle hyvää.
Mutta silti autoit minua kun sydämeni oli rikki,haavoilla,paljaana ja heikkona.
Pidit hiuksistani kun päästin sen kaiken pahan sisältäni ulos.
Katsoit vierestä kun rakastin toista enkä luonut sinulle enää ajatustakaan.
Kestit sen kaiken kuin sotilas, kunnes tajusit tilaisuutesi kostaa, mutta tienny et tuota.
Kauemmas se veisi mut sun luota.

-Sophie

Toivottavasti löydät rauhan elämässäs.

Kirje ystävälle.

Mun tuskan kyyneleni vettä pitkin kantautuu/
Ja muistelen niit kyyneleitä vielä sit ku vanhaks tuun/
Kaikki muistot virtaa pelottavan kaukana/
Ystävätkin kaiken vanhan kehottaa vaan haudata/
Mut en mä pysty enkä mä haluu/
Ei kukaan kysy eikä pysty tätä tajuun/

Tahdon kertoo sulle niitä asioita/

 jotka vaivaa minua jokapäivä ja jokaikinen yö/

et voi ymmärtää/

kuinka vaikeeta on mun edes hetkeksi tästä kaikesta hellittää/

auta mua/

auta mua.

Kerron sulle salaisuuden/

yhden ainoon salaisuuden/

vaikka niitä kyllä mulla riittää/

pelkään elämää/

pelkään että tähän jään/huudan apua, mut kukaan ei kuule
sydämen repien palasiksi tuules
mä tiedän, pystyn jatkamaan
lupaan itselleni pysyy vahvana.
Mä en oikein tiedä mitä kirjottelisin. Oon ollu nyt niin saamaton monenkin asian suhteen.
Mut huutia mä oon saanu siiseliltä kun en nykyään enää oikein panosta edes tähän parisuhteeseen..
Löysin yks ilta siiselin makkarista itkemästä ja se huutaen kysy multa että miks en enää välitä siitä.
Pisti hiljaseksi ja vähän miettimään.
Nyt tässä joku päivä mun pitäis saada aika lääkärille tän unettomuuden takia, tää on ihan hullua.
Ja muutenkin, mulla on niin mitään sanomaton olo.
Ei mulle oikeesti kuulu edes mitään.
Tuntuu siltä että oisin luovuttanu tälle masennukselle, ei enää huvita edes taistella vastaan. Sama homma ton unettomuuden suhteen.
Mä vaan vellon tässä tunteessa, tai no eihän tätä tunteeksikaan voi edes sanoa. Ei mitään, pelkkää tyhjää usvaa mun ympärillä
minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä. on mun ajatukset.
Ja mua pelottaa se että mun pelot on ehkä tulossa takas? Oon tosi vainoharhanen. Yölläkin kun menen käymää parvekkeella tupakalla, niin otan puhelimen mukaan, jos vaikka joku sattuu sulkemaan mut sinne parvekkeelle.. MITÄ!?

Joo'o, en mä oikein tiedä mitään minkään asian suhteen.
Oon aika hukassa.
Tää kirjottaminenki on tosi hankalaa ku musta tuntuu koko ajan siltä että mua tarkkaillaan tai et joku kävelee täällä.
Huhhuh.

<3llä:Sohvi