Mä en suunnitellu sitä näin.
Mut miten siitä tuli tällänen?
Missä vaiheessa tää kaikki lähti raiteiltaan?
Missä vaiheessa tää alamäki alko?
Miks minä oon se josta tuli näin herkkä?
Mulla on just sellanen tunne, että on en oo saavuttanu elämässäni mitään hyvää ja arvostettavaa, enkä oo saavuttamassakaan.
Kaikki mun unelmat on tällä hetkellä tuhoutuneet.
Mä oon niin väsyny että musta ei ole mihinkään.
Mä en vaan enää jaksais tätä tällästä elämää.
Miks mie en vaa vois olla niinku normaalit ihmiset?
Arkirutiinin omistava työssä käyvä tasapainoinen ihminen?
Joskus mä kykenin nousemaan aamulla kouluun.
Joskus mä kykenin elämään ilman lääkkeitä.
Joskus mä kykenin nukkumaan normaalisti.
Mä oon niin rikki.
Luojan kiitos mulla on Johanna, en mä tiedä mitä tekisin ilman sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti