Aamu

Arvatkaa kuka on taas nukkunu iha mielettömän hyvin.
En nimittäin ainakaan minä.
En edes osaa sanoa monettako viikkoa tätä on jatkunu.
Oon kyllä yrittäny hakea apua mutta ei onnistu, en oo koskaan päässy lääkärille asti.
Ainoastaan oon päässyt juttelemaan sairaanhoitajien kanssa jotka on sitten vaan antanut mulle Moision (Mikkelin mielisairaala) numeron ja sanoneet että jos alkaa liikaa ahdistamaan nii sinne sitte vaan yhteyttä.
Mutta kun... En mie halua taas jonnekki osastolle.
Nyt ei ole ajankohtakaan edes sopiva, kyllä mie varmaan muuten menisin.
On nimittäin Johannan syntymäpäivät tulossa ja ollaan menossa Helsinkiin juhlimaan niitä, enkä mie voi olla niistä pois, en vaan halua jättää niitä väliin.
Ja tuossa viikko sitten soittelin Mikkelin psyk.polille että mikä siellä oikein mahtaa kestää kun ei ole tullut mitään aikoja sinne. Niin sittenpä selvis, että mitään lähetettä sinne ei ole edes tullut. Sitten soitto Helsingin päähän ja sieltä selvis että mitään lähetettä ei ole edes kirjotettu eikä mitään loppulausuntoa olla kirjotettu.
HUOH! Ei... ei mulla oo mitään tarvetta saada apua. Etenkin kun siitä on 2kk kun viimeks oon käynyt missään juttelemassa, saati sitten päässyt päivittämään mun lääkitystä joka nyt kusee melkein kaikella mahdollisella tavalla. Oon nimittäin tullut immuuniksi yhdelle nukahtamislääkkeelle mitä olen syönyt, yksi ilta sain syödä niitä kokonaisen levyllisen ennenkuin sain unta.
Mitä mie oon tehny nii kovasti väärin elämäni aikana etten saa nykyään nukuttua?
Ja kun en saa nukuttua alkaa ahdistamaan.
Miuta pelottaa, että tää kaikki alkaa vaikuttamaan miun ja Johannan väleihinkin.
Johanna nukkuu yöt ja mie päivät. Ei meillä oo enää mitään yhteistä aikaa ja Johanna on jo aika turhautunu tähän tilanteeseen, ihan kuten mieki.
Mie vaan pelkään niin kovasti, että Johanna ei enää jaksa katella tätä.