Home sweet home 2

Iltapalan syötyään, haetaan iltalääkkeet. Tasapainottamaan muuten niin epävakaata ihmislasta.
Lääkkeitä seuraa tupakka, mutta sinne ei voi mennä silloin kun siltä tuntuu. Tupakkahuoneessa lähes asustaa pelottava mies, nykivine käsinee. Likaisten silmälasien ja tuuheiden kulmakarvojen takaa katse on pelottava, paniikkia aiheuttava. Jos mies ei ole siellä silloin kun tyttö menee sinne, niin se varmasti tulee perässä. Tupakointi on uusi suoritus tytölle. Nopeasti ja vielä nopeammin se rulla vedetään sisuksiin. ''Miksi minä olen aina se tyttö joka kiinnittää osaston vanhojen miesten huomion?'' Aina kun tupakkahuoneen ovi käy, käy myös tytön sydän. Kurkussa. Tuntien sen sykkivän suussa asti. Vasta sytytetty tupakka heitetään vetiseen kurkkupurkkiin ja paetaan kuin heikkopäinen paikalta. Kuka tietää tuon miehen ajatukset. Tyttö pelkää kuolevansa miehen katseen alla. Ei kukaan kerkeäisi pelastamaan jos se mies vaikka iskisi veitsen. Mutta ehkä silloin Hän, saisi pakoreitin ulos tytöstä. Ei se mene niin järkikin sen jo sanoo, mutta entä kun järki on kaukana siitä missä nämä ihmiset asustaa.


Taas tuo yksikin jaksaa peilata itseään. Ensin osaston käytävällä olevasta kokovartalopeilistä ja sitten se lukittautuu vessaan tunneiksi tutkimaan itseään. Ihan kuin ketään kiinnostaa se miltä täällä olevat ihmiset näyttää, tai ihan kuin joku voisi kuvitella arvostelevansa hullua. Hullu se on ja se näkyy myös ulospäin. Ihan kuin täällä joku välittäisi miltä me hullut näytetään. Jos jotakuta kiinnostaa, niin miettisi uusiksi nämä sairaalavaatteet. Kaikki kulkee oksennuksen värisissä aamutakeissa. Hilpeää porukkaa vaatteista lähtien. Tänne unohdetut ihmiset. Osa jopa unohtanut itseitsensä. Tyttö toivoo sitä, toivoo unohtavansa itsensä, mutta ei halua että muut tekevät niin. Se olisi pahinta mitä voisi tapahtua.

Joskus tytöstä tuntui siltä, että hänen täytyisi pyytää anteeksi lähimmäisiltään omaa heikkouttaan. Sitä että on lukkojen takana lepäämässä sekä hajoamassa atomeiksi, tietäen että nämä ihmiset täällä kestävät sen, Kotona siitä ei ole takeita. Kuka osaisi lähteä paikkaamaan tyttöä juuri sillä oikealla tavalla. Kuka osaisi kaivaa yhä syvemmältä ja yhtä lujasti, silti pitäen huolta tulevista henkisistä haavoista, sekä vanhoista arvista.
Arkunkantajat, vihatut ja rakastetut hoitajat.