Se autto. Olin taivaassa kun sain nukuttua normaalit yöunet, pystyin menemään Johannan kanssa yhtä aikaa nukkumaan ja heräsin aamulla virkeänä. Jaksoin tehdä asioita päivällä ja mulla oli hyvä mieli.
Nyt... Se lähtee taas käsistä, mä oon niin kyllästyny tähän. ja mua ärsyttää se että hoen sitä koko aika. ''oon niin loppu, oon niin kyllästyny, oon niin loppu, oon niin kyllästyny..'' mut tää kaikki vaan tuntuu siltä.
Paha mieli,kiukku,itku,suuttumus.
Päivisin kun oon yksin saatan vaan alkaa nauramaan ihan hervottomasti, siis ihan älyttömästi. Mahakippurassa ja niin että en saa edes kunnolla henkeä ja sitten vaan nauru vaihtuukin itkuksi. Suutun niin pienistä asioista.
Kaikki asiat jotka otetaan puheeksi ja jotka liittyy nukkumiseen pahottaa mun mielen ja tuntuu painostukselta.
Ihan ku mä tätä huvikseni tekisin. Tuntuu niin pahalta.. Miksei jotkut voi ymmärtää että tää tuntuu oikeesti tosi paskalta ja että mä en vaa pysty nukkumaan normaalisti ja se että mä yritän nukkua vaikka mua ei nukuta, hankaloittaa asioita entisestään ja tekee unensaamisesta entistä hankalampaa.
Se olis sitten taas lääkärille aika ja Kuopioon unitutkimuksiin lähete.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti