Eka rakkaus.

HUOH!
Ensirakkauteni oli tyttö.
Olin kuudennella luokalla ja sitä jatkui yhdeksänteen luokkaan asti.
Olihan minulla siinä välissä suhteita mutta suurimmat tunteet liittyivät vaan tuohon kyseiseen tyttöön.
Olisin aikoinani tehnyt mitä vaan saadakseni tuon tytön itselleni. Olimme parhaita kavereita ja tiesin että tuo tyttö on myös kiinnostunut minusta, mutta kaikki oli kiellettyä. Eihän nyt kukaan saa tietää että rakastan tyttöä.
Tiedän, että monet ajattelevat että ei kuutos luokkalainen pikku tyttö voi rakastua. En silloin tienny että se on rakkautta, vasta myöhemmin tajusin sen, ehkä liian myöhään.
Jo pelkät ajatukset siitä ajasta saavat minut epätoivoiseksi, kaikki oli niin monimutkaista silloin.
Oli niin vaikeaa lausua ne sanat: ''minäkin välitän sinusta ja ihan mielettömän paljon.''
Tyttö kertoi minulle tykkäävänsä minusta ja minä en oikein osannut sanoa mitään vaikka mielessäni huusin MINÄKIN SINUSTA!
Saatoin olla jopa ilkeä tyttöä kohtaan, loukkasin häntä olemalla niin tyly vaikka se kaikki olikin pelkkää ujoutta..Voi kun olisin uskaltanut halata ja ottaa kädestä kiinni juuri silloin kun olisin halunnut enkä vaan peluruuttani juossut pakoon.

Joskus olin kertonut sähköpostilla ystävälleni tästä rakkauudesta joten kopioin sen tekstin nyt tähän.

''Mä en edes tiedä onko se mahdollista mutta oon aina ajatellut niin, että 6luokalla mä rakastuin ensimmäisen kerran.
Se oli yks asia mikä sai mun pienen pään hämmennyksiin, koska se rakkaus oli mun silloinen parasystävä ja se oli tyttö.
Ja se tyttö rakasti mua.(Niin hän ainakin väitti.) Minä rakastin sitä tyttö 6 luokasta 9 luokkaan asti.. Se oli oikeastaan yhtä helvettiä se aika.
Koska olin niin kaapissa kun ihminen olla ja voi.(tottakai nyt tuon ikäisenä)
Silloin olin vielä niin paljon kiinni siinä että se oli tärkeintä mitä muut ajatteli.
En halunnu että kukaan saa tietää mun tunteista ja sen tytön tunteista. Haukuin jopa muille mun kavereille tuota tyttöä ja huutelin kaikille miten lesbot on ällöttäviä ja hyi helvetti, en ikinä antais naisen koskea minuu.
Kaikki tuo tuntu samalla niin pahalta mielestäni, varsinkin kun mun olis vaan tehny mieli ottaa se tyttö mun syliin ja pitää sitä siinä pitkään.
Musta tuntuu siltä, että toi tyttö kosti kaiken mulle sitten jälkeen päin kun ruvettiin seurustelemaan lopulta.
Koska mä olin ihan ympäri rakastunut siihen ja se ties sen, mutta olin aina sanonut sille että seurusteleminen tässä elämässä ei ole mahdollista.
Lopulta se tyttö kyllästy odotteluun ja otti itelleen miehiä, monia miehiä ja lopulta sen yhden miehen.
Olin kuolla siihen mustasukkaisuuteen ja kun hän seurusteli nykyisen miehensä kanssa, sanoin että rakastan edelleen ja paljon.
Että olin valmis tekemään kaikkeni sen tytön eteen.
Aloitettiin seurustelu, sillä ehdolla että tyttö sai pitää poikaystävää samalla.
Semmonen soppa... enhän mä jaksanu tollasta kauaa.
Ajatella että sovittiin jopa sen pojan kanssa siitä että millon kumpainenki saa olla kyseisen tytön kanssa. ja että jos ollaan kolmestaan jossain niin saadaanko me pussailla toistemme nähden tyttöä. MITÄ!? mitä mä oon ajatellu ku oon pistäny pääni tollaseen.
Sitten mä jätin sen tytön. Rumasti.
Me ei puhuttu kuukauteen ja koko ajan vaan kaipasin ja ikävöin sitä.
Pyysin anteeksi ja jopa uutta mahdollisuutta.
Tyttö sano että kertoo kun on taas valmis seurustelemaan kanssani..
ja minäpä sitten odottelin''