Tunnoton, turta, nukuksissa.
Se sama kaava minut kangistaa.
Tarvitsen tuulen hiuksiini, jäätyneen kyyneleen poskeeni.
Tarvitsen sen tunteen, ihan minkä tahansa muun kuin tämän turruttavan ahdistuksen.
Jonkin mikä herättäisiminut henkiin ja potkisi rajan toiselle puolelle, ihan kummalle vaan.
Pois tästä keskeltä ilman mitään tuntemuksia.
Ennemmin kuolen suruuni, kuin olen tuntematta mitään.
Joku voisi puhaltaa sieluni henkiin.
Puhaltaisi sen edes liikkeelle.
Lasittunein silmin tuijotan eteeni ja odotan, sitä ihmettä tapahtuvaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti